72 tuntia on erinomainen alku varautumiseen, mutta se on vasta lähtötaso. Se on yhteiskunnan turvaverkko kansalaisen näkökulmasta. Se auttaa ensimmäisten päivien yli. Mutta mitä tapahtuu kolmen päivän tai viikonkin jälkeen?
Kotivara muuttuu työkaluksi
Ensimmäiset 72 tuntia ovat pitkälti odottamista. Sen jälkeen tavaroiden määrä ei enää ratkaise, vaan niiden käytettävyys. Vesikanisteri ei ole enää varasto, vaan päivittäinen vedensaannin lähde. Retkikeitin ei ole varuste, vaan keittiö. Hätäradio ei ole laatikossa oleva laite, vaan tärkein tiedonlähde. Taskulamppu ei ole varavalo, vaan kodin valaistus. Moni huomaa liian myöhään, että samoja välineitä käytetään päivästä toiseen, eikä niiden hankkiminen ole sama asia kuin niiden käyttäminen. Juuri siksi viikon mittainen häiriötilanne alkaa suosia niitä, jotka ovat harjoitelleet arjen pyörittämistä poikkeusoloissa.
Pohjoismaissa puhutaan päivistä, Baltiassa toimintakyvystä
Suomessa varautuminen esitetään tunteina. Onko vettä ja ruokaa 72 tunniksi? Baltian maissa näkökulma on usein käytännöllisempi. Huomio kohdistuu siihen, mitä välineillä pystytään tekemään häiriön jatkuessa. Sama vesikanisteri, poltin, radio tai ensiapupakkaus voi olla arvoton tai korvaamaton riippuen siitä, osaako niitä käyttää. Virossa, Latviassa ja Liettuassa pitkittyneitä häiriöitä ajatellaan enemmän toimintakyvyn kuin selviytymisen kautta. Siinä on näkökulma, jota Suomessa käsitellään edelleen liian vähän. Kotona voi olla täydellinen varautumispaketti, mutta jos sitä avataan ensimmäisen kerran kriisin aikana, osa sen arvosta on jo menetetty.
Viikon jälkeen paljastuu varautumisen todellinen taso
Moni kuvittelee, että viikon jälkeen ongelmana on ruoan tai veden loppuminen. Todellisuudessa yleisempi ongelma on se, että välineet alkavat kulua, paristot vähenevät, polttoaine hupenee ja suunnitelmat muuttuvat. Silloin laadukas taskulamppu on parempi kuin kolme halpaa, toimiva radio on arvokkaampi kuin kaapillinen säilykkeitä ilman tietoa siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Hyvä poltin ja kaasu mahdollistavat lämpimän ruoan päivä toisensa jälkeen.
Viikon jälkeen ei enää mitata sitä, onko kotona varautumisvälineitä. Silloin mitataan sitä, pystyvätkö välineet ylläpitämään normaalia elämää silloinkin, kun normaali yhteiskunta ei siihen pysty.
